Boikotoi Turkissa tuotettua

Ylläpitäjä /

Turkki ei kuulu Suomen keskeisimpiin tuontimaihin, eikä suomalaisen kuluttajan pääsääntöisesti tarvitse pelätä, että kaupassa käydessään hänen rahansa päätyisivät Turkin diktatuurihallinnon kassaan. On kuitenkin joitakin teollisuudenaloja, joilla todennäköisyys Turkin rahoittamiseen on huomattavan suuri. Mahdollisesti merkittävin näistä aloista on vaate- ja tekstiilikauppa.

Tekstiili- ja vaateteollisuus on Turkin keskeisimpiä teollisuudenaloja, varsinkin viennin näkökulmasta. Turkin tekstiili- ja vaateteollisuus työllistää noin 28 % maan teollisuustyövoimasta, ja kattaa noin 19 %:a maan vientituotoista. Turkkilaiset alihankkijat ovat myös monen suomalaisen tekstiili- ja vaateteollisuuden yrityksen apuna tuotannossa. Esimerkiksi suomalainen lakanajätti Finlayson valmistaa 66% tuotteistaan Turkissa, kun taas niin ikään suomalaisella vaatevalmistajalla Nansolla luku on jopa 73%. Myös muilla suomalaisilla yrityksillä, kuten Makialla, Stockmannilla, Vallilalla ja R-Collectionilla on tuotantoa Turkissa, mutta ne eivät julkisesti ilmoita turkkilaisen tuotantonsa mittaluokkaa.

Ammattiliittojen aktiiveja vainotaan, jos ay-toimintaa edes suvaitaan

Erityisen ongelmallista turkkilaisen tekstiiliteollisuuden tuotantoketjussa on se, että yli puolet (54 %) Turkin puuvillasta tuotetaan miehitetyillä, sotatilalainsäädännön alaisiksi asetetuilla kurdialueilla Şanliurfan, Diyarbakirin ja Mardinin provinsseissa. Kaikkialla Turkissa työntekijöiden oikeudet ja työolosuhteet ovat ala-arvoisia, esimerkiksi ammattiliittojen aktiiveja vainotaan ja vangitaan säännöllisesti. Miehitetyillä alueilla tilanne on tätäkin heikompi. Yllä mainittuja (puuvilla)provinsseja hallitsevat Recep Tayip Erdoganin autoritaarisen hallinnon nimittämät teknokraattikuvernöörit. Tämä on mahdollista siksi, että vaaleissa valitut Kansan demokraattisen puolueen (HDP) pormestarit ja kunnallisvaltuustojen edustajat on vangittu alueelle tehdyissä puhdistuksissa. Näillä alueilla on parhaillaankin voimassa sotatilalainsäädäntö, jonka nojalla kaikki poliittinen toiminta ja julkiset kokoontumiset on kriminalisoitu ja ihmisiä voidaan vangita mielivaltaisesti. Puuvillan tuotantoalueisiin liittyvien epäkohtien lisäksi esimerkiksi Marks & Spencerin ja ASOSin alihankkijoiden tehtailla on paljastettu käytettävän lapsityövoimana alaikäisiä syyrialaispakolaisia, joilla ei ole pakolaisstatuksensa takia käytännössä minkäänlaista oikeusturvaa.

Turkki ei ole eettinen yhteistyökumppani

Kehotamme kuluttajia ottamaan yhteyttä suomalaisiin vaate- ja tekstiiliyrityksiin ja kysymään niiden tietoisuutta Turkin yhteiskunnallisista oloista. Turkki on luhistunut viimeisen viiden vuoden aikana nopeasti julmaksi diktatuurihallinnoksi, joka hyväksikäyttää syyrialaisia pakolaisia, polkee häikäilemättömästi yhdistymis- ja sananvapautta ja miehittää kurdialueita teknoraattikuvernöörien ja sotatilalainsäädännön mahdollistamalla mielivaltaisella otteella.

Turkkilaisten alihankkijoiden ja puuvillan käyttö on häpeällinen tahra yhteiskunnallista ja ekologista vastuullisuuttaan muuten ansiokkaasti kehittäneille vaate- ja tekstiiliyrityksille, ja uskomme että yritykset ottavat asian vakavasti kunhan tietoisuus Turkin yhteiskunnallisista oloista leviää.

Suomalaisia tuotemerkkejä, joilla on tuotantoa Turkissa:

  • Balmuir
  • Lindex
  • Marimekko
  • Makia
  • Nanso
  • R-Collection
  • Finlayson
  • Vallila
  • Stockmann
  • Black Horse
Kategoriat: Artikkelit