Lomalle Turkin miehitetyille kurdialueille?

Ylläpitäjä /

SunExpress on Lufthansan ja Turkish Airlinesin puoliksi omistama lentoyhtiö. Turkin valtio puolestaan omistaa 49% Turkish Airlinesin osakkeista. SunExpress lentää Turkin kaupunkien sekä Euroopan kaupunkien ja Turkin välillä. Yhtiö järjestää lentoja myös miehitetyille kurdialueille Kaakkois-Turkissa.

Lukuisat turkkilaiset matkailuyritykset ja hotellit ovat sellaisten holdingyhtiöiden omistuksessa, jotka linkittyvät suoraan Receep Tayip Erdoğanin hallintoon ja Turkin aseteollisuuteen. Monet näiden holding-yhtiöiden omistajista ja johtajista kuuluvat henkilökohtaisesti Erdoğanin perheen lähipiiriin.

Mehmet İlker Aycı, joka toimii niin SunExpressin hallintoneuvoston puheenjohtajana kuin sen emoyhtiö Turkish Airlinesin hallituksen puheenjohtajana, on Erdoğanin läheinen ystävä. Vuonna 2018 Erdoğan muun muassa oli todistajana Aycın vihkimisseremoniassa. Aycı oli Erdoğanin poliittinen neuvonantaja 90-luvulla, Erdoğanin ollessa Istanbulin kaupunginjohtaja.

SunExpressin varatoimitusjohtaja on Erdoğanin perheystävä Ahmet Fevzi Çalışkan. Hän sai asemansa Erdoğanin johtaman AKP-puolueen tehdessä puhdistuksia Turkish Airlinesin riveissä ja palkitessa tukijoitaan yhtiöiden avainasemilla.

Vuodesta 2018 lähtien SunExpress on järjestänyt lentoja Saksasta Kaakkois-Turkin miehitetylle kurdialueelle Amediin (Diyarbakir). Amed on hyvin kyseenalainen kohde matkustaa. Vuonna 2011 Erdoğan ilmoitti, että hallitus tekisi Amedista kansainvälisen turistikohteen. Se haki Amedin vanhalle kaupungille Surille UNESCOn maailman perintökohteen asemaa, mikä myönnettiin vuonna 2015. Kuitenkin, vuoden 2015 ja 2016 vaihteessa Turkki hyökkäsi Suriin tuhoten lukuisia historiallisia kohteita, tappaen satoja kaupunginosan asukkaita, ja ajaen kymmeniä tuhansia ihmisiä pakolaisiksi kodeistaan. Operaatio oli osa Turkin käymää sotaa sen kurdiväestöä vastaan Turkin armeijan piirittäessä lukuisia kurdikyliä ja kaupunkeja alueella.

Hävityksen jälkeen Turkin silloinen pääministeri Davutoglu kerskui, että: ”Jälleenrakennamme Surin, jotta siitä tulee kuin Toledo: kaikki haluavat tulla ja ihailla sen arkkitehtuuria”. SunExpressin aloittaessa vuonna 2018 suorat lennot Saksasta Amediin yhtiö julisti lehdistötiedotteessaan jatkavansa Amedin turismin tukemista. Tämä osoittaa, että taloudellisen hyötymisen nimissä SunExpress viis veisaa Amediin kohdistuvasta etnisestä puhdistuksesta ja suunnitellusta gentrifikaatiosta.

UNESCOn Amedille myöntämä maailman perintökohteen asema todennäköisesti nosti rutkasti Amedin maiden ja kiinteistöjen arvoa, tehden siitä houkuttelevan sijoittajille. UNESCO on kuitenkin ollut vaiti Surin tuhoamisesta, ja Turkin hallitus jopa isännöi UNESCOn Maailman perintökomitean 40. istunnon vuonna 2016 – samana vuonna kun tuhosi Surin.

Turkin hyökkäys Surin historiallisen kaupungiosan ja sen asuttaman kurdiväestön kimppuun on jälleen yksi syy lisää boikotoida Turkkia. Miksi siis laittaisit rahasi Recep Tayyip Erdoğanin diktatuurihallinnon, jihadistien aseistamisen ja kouluttamisen sekä kurdialueilla käytävän likaisen sodan kassaan?

Turkin boikotoiminen on helppo ja konkreettinen tapa vastustaa diktatuuria ja Turkin sotapolitiikkaa sekä tukea kurdialueiden demokraattisia pyrkimyksiä. Matkakohteen vastuullisempi valinta voi pelastaa ihmisiä kuolemalta, vankilalta tai kidutukselta.

Diktatuurihallinnon taloudellisen tukemisen sijasta suuntaa lomasi eettisempiin kohteisiin!

Kategoriat: Ajankohtaista