Kurdistanin punainen puolikuu pyytää solidaarisuutta Rojavalle taistelussa pandemiaa vastaan

Ylläpitäjä /

Yhdeksän vuotta kestäneen sodan aiheuttamien humanitaaristen haasteiden lisäksi Rojavasta/Koillis-Syyriasta puuttuu sairauksien testaamiseen ja hoitamiseen tarvittavaa perusvälineistöä sekä lääkkeitä.

Kurdistanin Punainen Puolikuu pyytää kansainväliseltä yhteisöltä solidaarisuutta sekä lahjoituksia koronaviruksen vastaiseen taisteluun. Koillis-Syyrian Autonomisella Alueella on puute kaikesta. Punaisen Puolikuun pyynnössä sanotaan:

”Koronavirus (COVID-19) on levinnyt Lähi-Idässä ja muualla maailmassa nopeasti. Sekä Irakissa, Libanonissa, Jordaniassa että Turkissa on havaittu koronaa jaIranissa viruksen leviäminen on ollut voimakkaimpia maailmassa. Riski on suuri, että virus lähtee leviämään myös Syyriassa.

Koillis-Syyriaa eli Rojavaa uhkaavat vaarat ovat erityislaatuisia. Turkin viimeaikaiset hyökkäykset aiheuttavat ylimääräistä epävakautta ja muita riskitekijöitä alueella. Pakolaisleireillä, alueen eri puolilla asuvat sadat tuhannet maan sisäiset pakolaiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa.

Kuten muissakin maissa, Rojavassa viranomaiset ovat ryhtyneet toimiin viruksen leviämisen estämiseksi. On määrätty ulkonaliikkumiskieltoja, julkisia kokoontumisia on kielletty, tarpeettomat liiketoimet on pysäytetty ja koulut sekä yliopistot suljettu.

Näistä toimista huolimatta Rojavaa/Koillis-Syyriaa uhkaava vaara on edelleen vakava. Yhdeksän vuotta kestäneen sodan aiheuttamien humanitääristen haasteiden lisäksi alueella on pulasairauksien testaamista ja hoitamista varten tarvittavista perusvarusteista ja -lääkkeistä. Tällaisena kriittisenä aikana hengityskoneiden, maskien, puhdistusaineiden ja testivarusteiden puute on erityisen vaarallista.

Koillis-Syyrian autonomisen hallinnon terveyskomitea on lähettänyt avunpyynnön kaikille terveyskysymysten parissa toimiville kansainvälisille tahoille ja organisaatioille kuten YK:lle, WHO:lle ja EU:lle. Toistamme Autonomisen hallinnontarpeen kansainväliselle tuelle taistelussa pandemiaa vastaan.

Pyydämme apua myös kaikilta ihmisiltä, jotta Rojavassa voitaisiin vastata satojentuhansien vaarassa olevien ihmisten tarpeisiin koskien ruokaa, hoitolaitteita, lääkkeitä ja puhdistustarvikkeita. Apunne tulee auttamaan globaalin epidemian rajoittamisessa ja kontrolloimisessa sekä säästämään ihmishenkiä.

Kurdistanin Punainen Puolikuu pyytää lahjoituksia Koillis-Syyriaan:
Kreissparkasse Köln
Tilinumero: 40 10 481
BLZ: 370 502 99
IBAN: DE49 3705 0299 0004 0104 81
BIC/SWIFT: COKSDE33XXX
Viite: Rojava- Corona Virus
https://www.paypal.me/heyvasor

Lisätietoja Punaisen Puolikuun pankkitileistä ja toiminnasta muissa maissa: https://www.heyvasor.com/en/4201-2/

Lähde: https://anfenglish.com/rojava-syria/heyva-sor-calls-for-solidarity-with-rojava-against-pandemic-42590

Kategoriat: Ajankohtaista